Seurakunnan kolminaisuus

Kirjoittelin alkuviikosta vihkon ”Seurakunnan kolminaisuus”. Se on tuotos tähän asti jatkuneesta elämäni oudoimmasta vuodesta.

Rinnalleni lähetettiin viime toukokuussa hengellinen matkakumppani, joka edustaa hyvin erilaista hengellisen elämän tapaa, mihin itse olen tottunut. Matkakumppanuuden kautta minut on pistetty pohtimaan erilaista kristillisyyttä ja tutustumaan muun muassa karismaattisiin armolahjoihin. Se on käynnistänyt erityisiä itsetutkiskelun prosesseja, kasvua ja hienoa Jumalan maailman ihmettelyä.

Vihkonen ei ole tasoltaan ihan riparisettiä, mutta olen yrittänyt kirjoittaa hyvin kansantajuisesti. Toivon, että nämä seurakunnasta esitetyt ajatukset voisivat kasvattaa Koko Kangasalan seurakuntaa ja myös nuorisotyön kenttää aina vain parempaan suuntaan. Tutustukaa ja antakaa rohkeasti palautetta. -Marko

Linkki: Seurakunnan kolminaisuus

Armolahjat esillä

Jumala on varustanut seurakuntaansa monilla armolahjoilla. Suurin osa niistä on meillä käytössä niin sanottuina luonnollisina lahjoina ja taipumuksina erilaisissa palvelutehtävissä. Luodut lahjat ovat myös aitoja armolahjoja. Mutta yhtä lailla tiedän, että jopa varsin nuorilla kristityillä on luterilaisessa kirkossa vähemmän esillä pidettyjä Pyhän Hengen lahjoja. Ne on tarkoitettu myös seurakuntaruumiin rakennukseksi ja yhteiseksi hyväksi. Kirjo on mitä moninaisin esimerkiksi kehotuksen, rohkaisun, lohdutuksen, viisauden ja profetoimisen saralla.

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. (1. Kor. 12:4-11)

Olen viimeisen vuoden aikana aina silloin tällöin kehottanut kirkkokansaa ottamaan minuun yhteyttä, jos hengellisiä armolahjoja omistava henkilö kokee, että hänellä on jotain jaettavaa seurakunnalle. Keskustellaan yhdessä ja etsitään mahdollisuuksia toteuttaa näitä armolahjoja koko seurakunnan yhteisissä jumalanpalveluksissa esimerkiksi esirukouksen yhteydessä. Yhtä lailla palvelun mahdollisuuksia on helppo järjestää nuorten tilaisuuksissa tai opiskelijoiden ja nuorten aikuisten jutuissa.

Kirjoitan tätä viestiä, koska valmistelen juuri seuraavan päivän messua. Mutta olkoon tämä pysyvänä rohkaisuna, kannustuksena ja kutsuna. Jos sinä tiedät, että olet saanut tämän kaltaisen lahjan, rohkaistu juttelemaan siitä, miten sitä voisi luontevasti käyttää. Näissä asioissa voit olla luottavaisin mielin, vaikka ajatus tuntuisikin pelottavalta. Ketään ei saa pakottaa mihinkään, ellei Jumalan Henki sitä pakkoa sisällä sytytä. Mennään siis eteenpäin levosta käsin ja kuulostellen. - Terveisin, Marko

Kategoriat

Parkki.info -sivuilla suurin osa uutisista koskettaa ns. tavallista nuorisoa. Kaikin puolin hyödyllistä ja järkevää on, että joskus uutisvirrassa näyttäytyy myös varhaisnuorisotyötä sekä opiskelijoita ja nuoria aikuisia koskevia uutisia.

Uutisartikkeleiden perässä lukee: ”kategoria”. Artikkelin kirjoittaja voi siihen määritellä uutisen kohderyhmän. Jokainen uutinen on peruslähtökohdiltaan kategoriaa ”yleinen”, eli se koskettaa rippikoulun käynyttä seurakuntanuorten joukkoa. Joskus lisämääreenä voi olla ”varhaisnuoret” tai ”opiskelijat ja nuoret aikuiset”. Tällöin artikkelin uutisarvo painottuu nuorten ohella näihin kohderyhmiin.

Kohderyhmien lisäksi on yksi kohderyhmien rajat ylittävä kategoria. Vastuutehtävät-kategoriasta löytyvät artikkelit ja uutiset, jotka kertovat jotain vapaaehtoistyötehtävistä tai vastuutiimeistä. Kun tekee mieli antaa oma panoksensa seurakunnan hyväksi, kannattaa selata uutisia kyseisen kategorian alta.

Jos siis haluat lukea vain tietyn kategorian artikkeleita, klikkaa oikasta laidasta haluamaasi linkkiä. ”Yleinen” tarkoittaa siis käytännössä kaikkia uutisia, mutta kategorioiden teknisen toteutuksen vuoksi sitä ei voi ottaa poiskaan.

Narikan tunnelma ja kävijämäärä huipussaan

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten korville oli todellakin tarjoilla mannaa ja hunajaa. Narikka-illassa Minna ja Jussi Pyysalo lauloivat, puhuivat ja laulattivat. Ilmeisesti tehokas puskaradio ja muu mainostus oli kantanut tiedon kiinnostavasta illasta eteenpäin. Paikalla oli yli 30 henkilöä, mikä nosti Narikka-iltojen kävijäennätyksen kerralla uusille kymmenluvuille.

Kannattaa laittaa muistiin keskiviikkojen Narikka-illat ja tulla pistäytymään hyvähenkiseen seuraan! Lisää tietoa ylävalikon ”muu viikkotoiminta” alta.