Seurakunnan maahanmuuttajatyö

Auni on palannut virkavapaaltaan. Hänen työalavastuunsa on Kangasalan seurakunnan maahanmuuttajatyö. Auni on siis seurakunnan yhteyshenkilö ja koordinaattori erityisesti Kaivannon vastaanottokeskuksen suuntaan. Kaikki seurakunnan nimissä tehtävä työ tehdään niin, että Auni tietää, missä mennään.

Auni on välittänyt pyynnön myös meille nuorisotyöhön. Kaivannossa on tällä hetkellä puolentoista sataa nuorta miestä, joilla ei ole mitään tekemistä. Heille olisi tarpeellista ilman muuta opettaa suomea, koska englanninkielentaitoisia ei paljoa ole. Kaikkein suurin kaipuu olisi kuitenkin järkevästä tekemisestä, joka voisi onnistua vähällä kielitaidollakin.

Muukalaisena eläville ihmisille ei ole mikään niin tärkeää, kuin päästä osaksi sitä yhteiskuntaa, jonka keskellä he elävät. Jos teillä nuorilla on jotain ideoita siitä, miten voisimme auttaa tänne tulleita ihmisiä löytämään paikkansa, niin viestittäkää siitä meille nuorisotiimin ihmisille. Me olemme Aunin kanssa yhteyksissä, ja mietimme, mitä voisimme käytännössä tehdä.

Leffa-illat, urheilulliset peli-illat tai vastaava puuhastelu saattaisi onnistua. Kaivantoon voi välittää hyvinkin selkeästi rajattuja ideoita: ”Tänään Suoramalla sählyä klo 17-18. Mukaan mahtuu 15 Kaivannon asukasta” tai ”Eräretki syksyiseen metsään laavulle sunnuntaina. Lähtö klo 14. Mukaan sopii viisi.”

Olen itsehuono ideoimaan ja erittäin huono olen innostumaan. Mutta tiedän, että nyt on oikea hetki potkia itseään ja etsiä niitä, jotka potkivat muita. Tärkeintä olisi kysellä oikea lähimmäisen rakkauden asennetta. Tarkempia käytännön ohjeita annetaan, kun löydetään ensin tekijöitä.

- Marko